Case: Robert Gendler

Yhdysvaltalainen lääkäri Robert Gendler kärsi pakarakivuista, jotka estivät liikunnanharrastusta ja tekivät istumisesta vaikeaa. Löydettyään huippuosaamista hamstring-vaivoissa Sairaala NEO:sta Gendler hakeutui Suomeen leikkaukseen ortopedi Lasse Lempaisen hoidettavaksi. Leikkauksen ansiosta Gendler pystyy jälleen kuntoilemaan ja nauttii kivuttomasta elämästä.
Robert Gendler kertoo harrastaneensa liikuntaa monipuolisesti koko elämänsä.
– Iän myötä on tullut muutamia vaivoja, jotka ovat vaikeuttaneet liikkumista. Oikeassa lonkassani todettiin niveltulehdus, minkä vuoksi minulle tehtiin tekonivelleikkaus vuonna 2012. Sen ansiosta kykenin jälleen kuntoilemaan täysipainoisesti, hän kertoo.

Parin vuoden kuluttua tekonivelleikkauksesta Gendler kuitenkin joutui taas rajoittamaan liikkumistaan, koska hänellä alkoi ilmentyä kipua oikeassa pakaralihaksessa sekä liikkuessa että istuessa. Noin kuukautta myöhemmin kipualue ulottui myös toiseen pakaraan.
– Kipu ei ollut sietämätöntä, mutta se oli läsnä joka hetki. Pienikin liikuntasuoritus pahensi sitä, enkä pystynyt kunnolla pyöräilemään, patikoimaan tai lenkkeilemään. Myös istuminen tuntui ikävältä. Ajan mittaan aloin tuntea ärsytystä myös iskiashermossa, Gendler kuvailee.

Hamstring-vaiva kivun syynä

Robert Gendlerin ongelmaan etsittiin ratkaisua, ja kesti useita kuukausia saada oikea diagnoosi, sillä tämän tyyppinen tila on harvinainen, eikä sen hoitoa tunneta vielä kovin hyvin amerikkalaisten ortopedien keskuudessa. Kipujen syyksi paljastui hamstring-oireyhtymä, mikä vahvistettiin lopulta magneettikuvauksessa.
USA:ssa Gendlerille tarjottiin hoitovaihtoehdoksi samaa leikkausta, joka tehdään hamstring-jänteiden repeämien hoitona. Kyseessä on iso operaatio, josta toipumisaika on pitkä. Tällä leikkaustavalla voidaan operoida vain yksi jalka kerrallaan, ja toipuminen voi viedä puoli vuotta. Hamstring-oireyhtymä vaatii kuitenkin eri tyyppistä lähestymistapaa. Oireyhtymässä leikkaushoito tehdään toisenlaisella tekniikalla, ja toipuminen on nopeampaa.

Leikkaushoitoa Suomessa

– Otin selvää hamstring-oireyhtymän hoitomuodoista. Kävi ilmi, että suurin osa hamstring-oireyhtymään liittyvistä tutkimuksista oli suomalaisen tutkimusryhmän tekemiä. Uusimmat artikkelit aiheesta olivat Lasse Lempaisen kirjoittamia. Tästä rohkaistuneena otin yhteyttä Lempaiseen ja kuvailin oireitani hänelle sekä lähetin magneettikuvani tarkasteltaviksi. Kävimme sähköpostitse keskustelua mahdollisesta leikkaushoidosta, Gendler kertoo.

Leikkausta varten Gendler matkusti vaimonsa kanssa Turkuun, ja toimenpide tehtiin onnistuneesti marraskuussa 2015.
– Olin vaikuttunut siitä, kuinka hienot ja toimivat tilat Sairaala NEO:lla on. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja ammattitaitoista. Tapasin Lasse Lempaisen päivää ennen leikkausta. Toimenpide sujui hyvin myös minun näkökulmastani tarkasteltuna. Leikkauksesta seuraavana päivänä pystyin kävelemään varovaisesti, ja jo muutamassa päivässä sain kulkea ilman kyynärsauvoja. Työhöni pääsin palaamaan kolmen viikon kuluttua leikkauksesta, hän muistelee.

Huippuosaajien käsissä

– Nyt on kulunut neljä kuukautta siitä, kun olin leikkauksessa Sairaala NEO:ssa. Paraneminen on edennyt hyvin, ja mikä parasta, pystyn taas tekemään asioita, joita tein ennen vaivojeni ilmaantumista. Nautin saadessani taas liikkua luonnossa ja elää aktiivista elämää, Gendler iloitsee.
Gendler on suositellut kotimaassaan Sairaala NEO:n palveluja useille potilaille ja kollegoilleen. Hän on myös kirjoittanut kokemuksistaan artikkelin, jossa vertaillaan USA:n ja Suomen hoitokäytäntöjä ja leikkausten kustannuksia.
– Lasse Lempaisen ja Sakari Oravan osaaminen hamstring-vaivoissa on maailman huippuluokkaa. Lääkärinä minulla oli etulyöntiasema tiedonsaannissa. Löysin huippukirurgit ja sain täsmähoitoa hamstring-oireyhtymään. On tärkeää levittää tietoa asiasta, jotta suomalaisten osaaminen tunnettaisiin laajemmin Yhdysvalloissa.

Lääkärin näkökulmasta / Lasse Lempainen

Lasse Lempainen

Yhdysvaltalaisen Robert Gendlerin ongelmana oli molemminpuolinen hamstring-jänteisiin liittyvä pitkittynyt kiputila eli hamstring-tendinopatia.
– Kipu ilmenee tyypillisesti pakarassa ja reiden yläosassa. Oireita esiintyy sekä liikkuessa että istuessa. Hamstring-oireyhtymä on tyypillinen monilla urheilijoilla ja liikunnanharrastajilla. Myös seisomatyötä tekevillä saattaa ilmetä samaa ongelmaa, kertoo ortopedi Lasse Lempainen.

Hamstring-oireyhtymää voidaan hoitaa kuntouttamalla, mutta pitkittyneessä tilanteessa leikkaushoito on usein tarpeen.
– Toki kaikille leikkaushoito ei ole sopivin vaihtoehto, ja se onkin selvitettävä aina tapauskohtaisesti. Gendlerin tapauksessa kiputila oli kehittynyt hyvin pitkään, ja muita hoitomuotoja oli jo kokeiltu. Leikkaus toi hänen tilanteessaan merkittävän avun, Lempainen huomauttaa.

Kuntoutusta maltilla

– Leikkauksessa Robert Gendlerin kumpaankin takareiteen tehtiin hamstring-jänteen vapautustoimenpide, jonka ansiosta hankala kiputila lievittyi. Toimenpiteestä toipuminen on useimmiten nopeaa, ja kuntouttaminen voidaan aloittaa lyhyen ajan kuluessa leikkauksesta, Lempainen selventää.

Leikkauksen jälkeen Robert Gendlerille tehtiin kuntoutussuunnitelma, jota lähdettiin toteuttamaan yhteistyössä hänen omalääkärinsä ja fysioterapeutin kanssa.
– Kuntoutuksessa tärkeää on välttää liiallista takareiden rasitusta ja venyttävää liikettä.  Kuntoutusta tehostetaan esimerkiksi vesijuoksun avulla melko varhaisessa vaiheessa, jopa noin 3–4 viikkoa leikkauksesta.

Suosittelemme myös keskivartalon lihasten harjoitteita, joilla parannetaan ennen kaikkea lantion, selän ja vatsalihasten voimaa oikean asennon ylläpitämiseksi, Lempainen kuvailee.
– Hamstring-oireyhtymän leikkaustekniikka on kehitetty Suomessa Sakari Oravan ja Jaakko Purasen toimesta jo 80-luvulla, ja tästä syystä hoitotekniikasta on Sairaala NEO:ssa erityistä kokemusta. Olemme tehneet aiheesta paljon tutkimusta, mikä on tärkeää myös tiedon jakamisen kannalta maailmanlaajuisesti, hän toteaa.


Lue lisää: Scandinavian Journal of Public Health - Debate article (pdf)

Yhteystiedot

Lasse Lempainen
ortopedian erikoislääkäri
urheiluortopedian dosentti

Urheilu Mehiläinen
Mehiläinen Neo Turku
Joukahaisenkatu 6
FI-20520 Turku

puhelin: 010 235 3535 tai 010 414 00