Jalkaterän alueen vammat ja kiputilat ovat yleisiä urheiluvammoja. Valtaosa näistä vammoista on nyrjähdyksiä, ruhjeita ja rasitusmurtumia. Pääosin nämä vammat paranevat hyvin levolla ja kuntoutuksella, mutta aina joskus tarvitaan myös leikkaushoitoa. Oikean diagnoosin selvittäminen on olennainen osa hoitoa.
Mortonin neurooma
Yksi yleisimmistä jalkaterän (päkiä) alueen kivuista on Mortonin neurooma, jossa jalkaterän hermo jää puristuksiin jalkapöydän luiden väliin. Kipu on pahimmillaan vihlovaa, polttavaa ja estää urheilemisen. Mikäli kuntouttava hoito ei ole tuonut oireeseen helpotusta niin leikkaushoito voi olla ratkaisu ongelmaan.
Maija Haapasen jalkaterä oli oireillut jo pitkään, ja leikkaukseen päädyttiin, koska muut keinot eivät olleet oireita helpottaneet. Maijalla oli myös toisen jalan leikkaushoidosta hyvät kokemukset.
Maija Haapasen haastattelu:
Millaisia oireita Mortonin neurooma aiheutti jalassasi?
Suurimmat vaikutukset olivat urheillessa ja työssä. Padelin, tenniksen ja golfin pelaaminen alkoi olla tuskaa 45 min kohdalla ja viimeinen tunti meni aina hammasta purren. Keskittymiskyky oli nollassa, koska sähköiskumainen ja viiltävä kipu vei kaiken huomioni. En myöskään pystynyt osallistumaan lomareissuilla pitkille kävelyretkille, koska muutaman tunnin jälkeen en yksinkertaisesti enää pystynyt astumaan ja varaamaan jalalle. Yritin aina aika ajoin ottaa kengän pois, liikutella ja hieroa päkiää/ varpaita, mutta kipu vaan jatkui. Joskus jouduin jopa ajamaan kotiin ilman kenkiä, koska kipu oli niin kovaa. Lopulta varpaat ja päkiän seutu puutuivat ja alkoivat pistellä. Ajan saatossa myös yhdestä varvasvälistä heikentyi tunto merkittävästi. Ennen leikkausta kokeilin Mortonin neurooman oireiden hoitoon tarkoitettuja pohjallisia ja leveitä kenkiä, mutta mikään ei lopulta auttanut.
Urheilen ja liikun päivittäin pelkästään valmentajan työhöni liittyen, joten yhdellä jalalla tehtävät kyykyt, sekä hypyt aiheuttivat myös ongelmia kipujen vuoksi. En syönyt kipulääkkeitä, koska en saanut niistä mitään apua.
Mitkä olivat tuntemukset leikkauksen jälkeen ja miten leikkauksen jälkeinen kuntoutus onnistui?
Kipua ei ollut kuin vähän samana ja leikkausta seuraavana päivänä. Pidin ahkerasti jalkaa koholla ja käytin Game Ready kylmälaitetta. Toivuin nopeasti leikkauksesta. Kyynärsauvoja käytin n. 3–4 päivää leikkauksen jälkeen.
Miten leikkaus on vaikuttanut yleisesti elämääsi ja vaikkapa urheilemiseen?
Kivut jäivät välittömästi pois leikkauksen jälkeen. Pystyn taas kävelemään, juoksemaan, hyppimään ja urheilemaan. Leikkauksien jälkeen ei ole tullut mitään komplikaatioita. Elämänlaatuni on nyt huomattavasti parantunut. Enää minun ei tarvitse päivittäin elää sen järkyttävän hermokivun kanssa. Onneksi vaivaani löytyi syy ja leikkaushoito poisti kivut.
Mortonin neurooman leikkauskuva ja video, jossa näkyy pinteessä oleva hermo.
Lasse Lempainen
ortopedian erikoislääkäri
urheiluortopedian dosentti
www.finnorthopaedics.com